Kauneus on katoavaista, ihmisarvo ei

Kauneus on katoavaista, ihmisarvo ei

Osallistuin viime viikonloppuna ala-asteen luokkakokoukseen. Tapasin ihmisiä, joita en ollut nähnyt 15 vuoteen, joitain jopa 25 vuoteen. Odotin tapaamista ihan hirveästi! Meillä oli ala-asteella todella hyvä luokkahenki ja kaikki olivat kavereita keskenään, joten uskoin, että bileistä tulisi hyvät! Ainoa asia, jota huomasin toistuvasti etukäteen miettiväni, oli oma ulkonäköni. Edellisestä tapaamisesta on tosiaan kulunut pitkä, pitkä aika, ja väliin on mahtunut paljon elämää – omalla kohdallani muun muassa kolme ihanaa lasta, mutta myös parikymmentä ylimääräistä kiloa. Hoikasta, uraorientoituneesta nuoresta aikuisesta onkin tullut ylipainoinen, nuhjaantunut äiti-ihminen. Mietin, miten entiset luokkatoverini minut näkevät. Mitä he ajattelevat minusta ja muhevoituneista muodoistani? Tunnistavatko edes? Yritin painaa nämä masentavat ajatukseni sivuun, olla huomioimatta mieleeni hiipivää ahdistusta ja epävarmuutta, mutta aina ne palasivat takaisin.

Suurin osa ihmisistä kärsii ulkonäköpaineista ainakin jossain vaiheessa elämäänsä, osa harvemmin, toiset jatkuvasti. Vaikka mielikuva ulkonäköpaineista kärsivästä ihmisestä onkin ehkä herkästi nimenomaan ylipainoinen nainen, me emme suinkaan ole ainoita ahdingossamme. Kaikenlaiset ihmiset kärsivät ulkonäköpaineista. Myös he, jotka yleisten standardien mukaan luokitellaan kaikin puolin hyvännäköisiksi. Myös he, joiden rasvaprosentti on pieni ja lihasmassa suuri. Myös he, joilla on syntymälahjana pitkät sääret ja sorja vartalo. Myös miehet. Myös vanhat. Myös lapset. Tutkimusten mukaan on kuitenkin olemassa muutama ryhmittymä, joiden jäsenet kokevat muita useammin ulkonäköpaineita: 30-39-vuotiaat, opiskelijat ja ylioppilas- ja opistotason tutkinnon suorittaneet.

Hyvä, pahempi, some

Some, eli sosiaalinen media, tulee nykyään aina puheeksi oli varsinainen puheenaihe mikä hyvänsä, mutta erityisesti siitä puhutaan ulkonäköön liittyvissä asiayhteyksissä. Yhä useammat tienaavat jopa leipänsä (sekä aika lailla voita sen leivän päälle) sillä, että esittelevät erilaisissa somekanavissa ulkonäköään. Siinä ei tietenkään ole sellaisenaan mitään pahaa: se on laillinen keino ansaita rahaa. Ja onhan se nykypäivänä myös mukavaa, että joku oikeasti pitää ulkonäöstään niin paljon, että haluaa sillä muitakin ilahduttaa.

Mutta se, mikä on pahaa, on se, ettei sometodellisuus ole lainkaan sama asia kuin oikea todellisuus. Somekuvien ottaminen onkin oma taiteenlajinsa! Pitää tietää missä asennossa täytyy olla, jotta kuva näyttää parhaalta; kuva otetaan vähän yläviistosta, leuka ylhäällä, peppu pitkällä, vatsa sisään vedettynä jne. Myös valaistuksella on väliä, samoin taustalla, kuten myös sillä, miten läheltä tai kaukaa kuva on otettu. Tykkäysten ja seuraajien toivossa kuvia muokkaillaan äärimmäisyyksiin asti, ja se onkin nykyään aivan liian helppoa! Klik-klik vaan, niin kasvosi muuttuivat kapeammaksi, samalla sait heleän, päivettyneen ihon ja kaikki juonteesi katosivat, silmien väri sai syvemmän sävyn ja ripsesi kasvoivat pari senttiä. Minulla oli aiemmin puhelin, jonka kamera käytti automaattisesti kaunistusfiltteriä, sitä ei edes pystynyt laittamaan pois päältä – älytöntä! Mutta tätä eivät seuraajat, eli kuvien katsojat tiedä. He luulevat näkevänsä jotain aitoa, jotain tavoittelemisen arvoista, eivätkä ymmärrä, miten eivät pääse samaan lopputulokseen, vaikka yrittävät – hinnalla millä hyvänsä.

Someen ja erityisesti sosiaalisessa mediassa jaettaviin kuviin liittyen törmäsin juuri Dove-tuotemerkin erittäin herättelevään mainoskampanjaan Itsetuntohanke. Lyhyessä videopätkässä Käänteinen selfie näytetään kuinka joku lataa someensa kuvan kauniista, huolitellusta, vahvasti meikatusta nuoresta naisesta, ja saa julkaisulleen välittömästi runsaasti tykkäyksiä ja vuolaita kehuja. Lopulta videossa käy ilmi, että tuo ”nainen” onkin vain nuori tyttö, iältään ehkä 10-12-vuotias, meikattu ja apea.

Niin surullista, monellakin tapaa. Nuoret, jopa lapset, joutuvat näiden valtavien, ahdistavien paineiden keskelle, joita edes aikuiset eivät kestä kantaa. Ja lisäksi se toinen, vakavaksi vetävä seikka: koskaan et voi tietää, kuka ihannoimasi kuvan takana todellisuudessa on. Mutta tässä Doven kampanjassa näkyy silti onneksi myös se hyvä puoli, mitä somen kautta voidaan saada aikaan: vaikuttamista, tietoa, totuutta. Apua, uskoa, toivoa. Voimaantumista, korjaantumista, rohkeutta. Rakkautta.

Stereotypiat opiskelijoiden ulkonäkötaakkana

En lainkaan ihmettele, että opiskelijat ovat yksi voimakkaimmin ulkonäköpaineita tuntevista ihmisryhmistä. He ovat usein nuoria tai nuorehkoja aikuisia, jotka käyttävät paljon somea ja joilla on usein valtavasti paineita menestymisestään elämässä. Lisäksi valittu opintoala luo paineita sille, millaiselta kyseisen alan opiskelijan tulisi näyttää. Stereotyyppisesti esimerkiksi lentoemännät ja sairaanhoitajat ovat uhkeita, hoikkauumaisia naisia, kun taas tekniikan alan opiskelijat ovat seksistisiä vitsejä harrastavia ”äijiä”, joiden seurassa herkempi kanssaopiskelija voi tuntea olonsa hyvin ulkopuoliseksi.

Vääristeltyjen kuvien lisäksi somessa on helppo myös kirjoittaa vääristeltyjä totuuksia, puhua liian suoraan, kärjistää räikeästi, sanoa asioita, joita ei kenellekään kasvotusten tulisi edes mieleen sanoa. Some suojelee käyttäjiään, jotka piileskelevät nimimerkkiensä ja muokattujen kuviensa takana.

Internetin keskustelupalstat ovat pullollaan keskusteluja siitä ”Missä tiedekunnassa on parhaimman näköiset opiskelijat? / Mistä löytyy kauneimmat opiskelijat? / Millä alalla on parhaimman näköiset miehet?”, ja sitten näitä eri alojen edustajia ruoditaan kovin sanoin puhtaasti stereotypioiden ja mielikuvien perusteella hyvännäköisiksi tai rumiksi (kuten myös fiksuiksi tai tyhmiksi) perustuen pelkästään siihen, mitä alaa opiskelevat. Eri opiskelualoilla koetaan siis olevan tiettyjä stereotyyppisiä normeja, joihin sopivasti kaikkien opiskelijoiden tulisi käyttäytyä ja näyttäytyä. Jos olet erilainen, saatetaan jopa älykkyytesi tai osaamisesi kyseenalaistaa. Ja opiskelun jälkeen seuraavat erilaiset ulkonäköpaineet työelämässä. Jo CV:n kuvalla voi olla vaikutusta työpaikan saamiseen.

Ole laiha, kaunis ja lihaksikas – mutta ole oma itsesi!

Nykypäivän ulkonäköihanteet painostavat meitä pyrkimään jatkuvasti ja koko ajan vielä vähän paremman näköisiksi. Sitä toitotetaan joka tuutista, iltapäivälehtien otsikot jakavat kilpaa parhaita treeni- ja laihdutusvinkkejä, ja jopa kauneuskirurgia ja muut ulkonäköä ”kohentavat” toimenpiteet ovat yleistyneet koskemaan rikkaiden ja julkkisten lisäksi ihan tavallista kansaa. Hämmentävää kyllä, emme saisi kuitenkaan pyrkiä olemaan mitään muuta kuin mitä olemme. Ei ole ihme, että monen mielenterveys on koetuksella, kun samaan aikaan toitotetaan mitä pitää tehdä, jotta saat täydellisen takapuolen/valkoisemmat hampaat/kapeammat kasvot/upean ryhdin, mutta toisaalta muistutetaan, että ole vain oma itsesi, koska sellaisena olet paras! Luonnollisuus on kaunista! Älä yritä liikaa!

Tämän huomasin itsekin kipuillessani omaa muuttunutta ulkonäköäni ja sen ”paljastamista” vanhoille tutuille; koin vääräksi kokemani ulkonäköpaineet, koska enhän saisi olla niin heikko, että jokin niinkin pinnallinen asia kuin ulkonäköpaineet vaikuttaisi minuun. Minähän olen vahva, itsenäinen nainen, enkä minkään ulkoisten vaikuttimien orja! Niinpä niin. Eli teit niin tai näin, koskaan ei ole hyvä.

Ulkonäköpaineet ulottuvat syvälle hyvinvointimme kerroksiin

Ulkonäköpaineet ja tyytymättömyys omaan itseemme ulottuu itse asiassa yllättävän syvälle hyvinvointimme eri kerroksiin. Siihen sisältyy usein erilaisia tunteita, kuten riittämättömyyttä ja huonommuutta, tunnetta siitä, että on jotenkin vääränlainen tai kelpaamaton, sekä pelkoa arvioiduksi tulemisesta – aivan kuten itsekin omassa esimerkissäni koin. Kaikki nämä tunteet nakertavat itsetuntoamme.

Nakerrettu itsetunto ja huono olo omasta itsestä aiheuttavat monenlaisia muita kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme negatiivisesti vaikuttavia asioita. Sitä saattaa ajautua välttelemään liikuntaa, koska oma keho ei miellytä, eikä halua, että kukaan kiinnittää siihen erityisemmin huomiota. Seksi ja muu intiimi kanssakäyminen voi tuntua vaikealta ja jopa epämiellyttävältä, koska epävarmuus omasta kehosta tuntuu niin voimakkaalta.

Usein näihin epävarmuuksiin ei ole mitään selvää syytä, ulkonäössä ei välttämättä ole yhtään mitään ”vikaa” tai sellaista asiaa, johon ulkopuolinen kiinnittäisi huomionsa. Syynä epävarmuuksille voikin olla esimerkiksi kiusaamiskokemukset vaikka varhaisessakin lapsuudessa, erilaiset mukahauskat kommentit tai ihan tahattomat, ulkonäköön liittyvät huomiot, vaikka ne olisi alunperin tarkoitettukin positiivisessa sävyssä (esimerkiksi: ”Voi että, sulla on kyllä niin söpön pieni nenä!”). Ulkonäkö on meille kaikille herkkä ja henkilökohtainen asia, ja otamme sitä koskevat kommentit hyvin herkästi myös vakavammin kuin ne on todellisuudessa tarkoitettu. Tämän vuoksi on tietysti hyvä opetella myös itse olemaan puhumatta toisten ulkonäöstä, varsinkaan negatiiviseen sävyyn.

Muutos syntyy opettamalla

Me sosiaalialan opiskelijat olemme avainasemassa muutoksen syntymiseksi. Valmistuttuamme sosionomeiksi, meistä moni tulee työskentelemään lasten ja nuorten parissa, ja enenevässä määrin myös somen kautta ja sen avustuksella. Somekanavat ovat nuorille tärkeitä välineitä yhteydenpitoon, tiedonhakuun ja itsensä kehittämiseen. Positiiviset kokemukset somessa voivat myös vahvistaa itsetuntoa ja minäkuvaa sekä vähentää yksinäisyyttä.

Me sosionomit voimme opettaa näille lapsille ja nuorille, kuinka olla mediakriittisiä, kuinka kohdata itsensä armollisesti ja oppia elämään aitoa elämää ilman filttereitä, kuvanmuokkauksia, tai erilaisia keinotekoisia kehonmuokkauksia. Voimme itse luoda someen sisältöä, joka kumoaa stereotypioita ja näyttää oikeaa, todellista elämää. Voimme yrittää opastaa seuraavaa sukupolvea siihen suuntaan, että täällä jonain päivänä olisi jokaisen hyvä olla, täysin riippumatta siitä miltä ulkoisesti näyttää.

Voimme myös opettaa (ja opetella) vähentämään ulkonäköpaineitamme. Meidän ei tarvitse verrata itseämme niihin ihailemiimme julkkiksiin tai somevaikuttajiin, vaan ihan vain tavallisiin kanssaihmisiin. Niihin, jotka potevat ihan niitä samoja paineita raskausarvistaan tai silmäpusseistaan kuin mekin. Voimme yrittää alkaa kiinnittää enemmän huomiota myös hyviin asioihin ulkonäössämme, sen sijaan, että keskittyisimme vain niihin huonoihin. Ja lisäksi voimme yrittää muistaa sen, että suurin osa ihmisistä ei itse asiassa ajattele toisten ihmisten ulkonäköä kovinkaan paljoa tai varsinkaan hyvin syvällisesti.

Loputon nuoruuden ja ikuisen (ulkoisen) kauneuden tavoittelu on suorastaan lohdutonta. Vaikka me kuinka muokkaisimme kehoamme, ehostaisimme, kohottelisimme, kiristelisimme ja rääkkäisimme, on luonto silti meitä voimakkaampi, ja vanheneminen, ruumiin rapistuminen tapahtuu väistämättä, halusit tai et. Lempeys ja kiitollisuus itsellemme ja omalle, uskomattomalle ja ihmeellisiin asioihin kykenevälle kehollemme sen sijaan voi jopa tehdä meistä nuorekkaampia. Ja mikä tärkeintä: onnellisempia! Pienikin askel oikeaan suuntaan voi vaikuttaa paljon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

No, kuinka minun sitten kävi? Paineista ja epävarmuuksistani huolimatta menin kuin meninkin luokkabileisiin, ja kas! Kaikki tunnistivat minut, kukaan ei katsonut halveksuen, kukaan ei sanonut sanaakaan ylikiloistani tai muutenkaan muuttuneesta ulkonäöstäni. Itse asiassa yhdessä todettiin useampaankin otteeseen, kuinka hauskaa on, että kaikki näyttävät kuitenkin edelleen likipitäen samalta kuin silloin 6.-luokkalaisina nassikoina. Sain hulvattoman hauskan illan, ja itse asiassa myös hyvän opetuksen siitä, että se takamuksen koko ei ihan oikeasti määrittele minun ihmisarvoani.

Eikä se määrittele sinunkaan. Eikä kenenkään muun.

A.P.

Lähteet:

Dove esittää: Käänteinen selfie 2021. Katsottu 27.4.2022. https://www.dove.com/fi/stories/campaigns/confidence.html

Hokkanen, H. 2021. Hyvä, paha some ja nuorten ulkonäköpaineet. Viitattu 26.4.2022. https://blogit.xamk.fi/sova/2021/05/10/hyva-paha-some-ja-nuorten-ulkonakopaineet/

Jevgeni 2018. Ulkonäköpaineet ja epävarmuus omasta ulkonäöstä. Viitattu 27.4.2022. https://elaparemmin.fi/blogi/epavarmuus-omasta-ulkonaosta/

Jääskeläinen, R. 2021. Onko tekniikan alan opiskelijan ja asiantuntijan identiteetti liian suppea? Viitattu 27.4.2022. https://tasaarvoisestiuralle.fi/onko-tekniikan-alan-opiskelijan-ja-asiantuntijan-identiteetti-liian-suppea/

YLE 2009. Tutkittua – ulkonäköpaineet. Projektina keho. Viitattu 27.4.2022. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/01/08/tutkittua-ulkonakopaineet

2 vastausta artikkeliin “Kauneus on katoavaista, ihmisarvo ei”

  1. Kiitos blogistasi!

    Aihe on tärkeä ja aina ajankohtainen.
    Mukavaa että tarina päättyi onnellisesti ja sait viettää hauskan illan vanhojen luokkakavereiden kera 🙂

    Olen itse elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni ennen some-aikaa ja muistan silloin kokeneeni valtavia paineita ulkonäöstäni – ja silloin ei kuitenkaan esitelty itseään muualla kuin koulun käytävillä. En edes uskalla kuvitella kuinka kamalaa elämä olisi ollut jos sen lisäksi olisi pitänyt näpsiä vielä itsestään edustavia kuvia kaiken kansan nähtäville someen.

    Muistan jo tuolloin pohtineeni sitä, miksi asia kääntyi omassa päässäni näin; en itse määritellyt ihmisiä ulkonäön perusteella, olin sitä mieltä että kaikista löytyi jotain kaunista ja arvostettavaa, mutta jostain syystä en osannut soveltaa ajatusta itseeni ja omaan ulkonäkööni. Jälkeenpäin olen ajatellut että kyse oli suurilta osin epävarmuudesta.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä että meillä tulevilla sosionomeilla (ja kaikilla muillakin aikuisilla) on suuri rooli siinä miten lapset ja nuoret näkevät ja kokevat itsensä ja oman ulkonäkönsä. Tuona aikana, jolloin ihminen on todella herkässä ja haavoittuvassa elämänvaiheessa, on äärimmäisen tärkeää puhua sensitiivisesti ja arvostaen ulkonäköön liittyvissä asioissa.
    Itse olisin nuoruusvuosina sekä nuorena aikuisenakin vielä tarvinnut arvostavaa, kannustavaa ja tervettä keskustelua ulkonäköön liittyvissä asioissa.
    Niin hullunkurista kuin se onkin, suhtautumiseni omaan ulkonäkööni muuttui terveeksi vasta siinä vaiheessa kun kroppa alkoi rupsahtamaan ja juonteet koristamaan naamataulua.

    Olen kiinnittänyt keskusteluihin huomiota omien lasteni kanssa ja pidän tätä erityisen tärkeänä jatkossa myös työmaailmassa jos työkenttäni tulee olemaan lasten ja nuorten, ja miksei aikuistenkin, parissa.

    – Johanna P –

    Tykkää

  2. Hei Annika, kiitos kirjoituksestasi! Aihe on tosiaan ajankohtainen eikä sen tärkeys varmasti vähene tulevaisuudessa sosiaalisen median alustojen lisääntyessä ja käyttäjien keski-iän laskiessa jatkuvasti.

    Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla siinä, että meillä aikuisilla on suuri vastuu siinä, miten lapset ja nuoret hahmot-tavat itsensä ja arvonsa. Epävarmuus niin ulkonäöstä, käytöksestä kuin persoonasta ylipäätään kuuluvat jokaisen lap-sen ja nuoren normaaliin kehitykseen, mutta heidän elämänsä aikuisten pitäisi tukea tervettä suhtautumista omaan itseensä liittyen ja osoittaa myös omalla esimerkillään, että erilaiset kehot kaikkine epätäydellisyyksineen ovat kauniita, tavallisia.

    Olen itse seurannut mielenkiinnolla ja pienellä kauhulla erilaisten kauneustrendien kehitystä koko ikäni. Ensin oli 90-luvun heroin chic, joka ihannoi langanlaihaa kehoa, jossa muotikuvaston mallin kylkiluut oli mahdollista laskea kuvasta. Itse olin tähän aikaan vielä liian nuori osallistumaan villitykseen, mutta 2000-luvulle tultaessa vallalle noussut fitness-buumi ja ”strong, not skinny”-lähestymistapa ovat kyllä vaikuttaneet omaan kehosuhteeseeni. Aikuiseksi sain kasvaa Kardashian-perheen muhkeiden muotojen palaessa verkkokalvoilleni. Tällä hetkellä havaitsen omassa somessani omien aikalaisteni alkavan pikkuhiljaa palata 90-luvulle kehoihanteidensa kanssa.

    Some tarjoaa yhä nuoremmille kattauksen vallalla olevista kauneusihanteista. On huolestuttavaa, että Doven kampan-jaa tarvitaan, sillä se kertoo siitä, että yhä nuoremmat joutuvat paitsi niiden aiheuttamien paineiden uhreiksi, myös ihanteiden vahvistajiksi. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että kampanja on todella tärkeä. Meistä jokainen tarvitsee (ja ansaitsee!) olla hyväksytty juuri omana itsenään, vailla mitään filttereitä. On kauhistuttava ajatus, että lapsemme kasvavat maailmaan, jossa puhelinten ”kauneus”filttereitä ei saa edes pois päältä…

    Sanoitat kirjoituksessasi hienosti sitä, kuinka syvälle ulkonäköpaineet todellisuudessa ulottuvat. Ne kertovat siitä, kuinka paljon ihminen kaipaa hyväksyntää lauman jäsenenä, kuinka tärkeää on olla oman elämänpiirinsä hyväksymä, tapahtuipa se sitten verkossa tai kasvotusten. Kuinka tärkeää on saada olla osallisena jossain yksilöä suuremmassa. Keskusteluissa usein keskitytään naissukupuoleen, mutta samojen paineiden alla kasvavat myös pojat. Olisikin hienoa nähdä Doven kampanjaa vastaava esitys myös miessukupuolesta.

    Mielestäni olisi tärkeää, että lapsille ja nuorille opetettaisiin jo varhain, että sosiaalinen media on viestintäväline ja välineenä vaikuttaa viestiensä sisältöön. Oleellista olisi selventää oikeastaan jokaiselle sosiaalisen median käyttäjälle se, ettei sosiaalinen media näytä todellisuutta vaan on satua, vaikkakin usein visuaalista sellaista. Kuten sinäkin totesit, olisi mediakasvatus ja -kriittisyys todella tärkeää. Ja me tulevina sosiaalialan ammattilaisina voimme todella olla avainasemassa luomassa jokaiselle hieman armollisempaa maailmaa, jossa se takamuksen koko ei tosiaankaan määrittelisi meitä mitenkään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: